Tavoitteet ja minä: me emme ole oikein tulleet hirveän hyvin toimeen. Coachina tämä on vähän kinkkinen asetelma. Tavoitteiden asettamisella on tärkeä rooli coachingissa ja kehitysprosesseissa, koska täytyyhän meidän tietää, mihin olemme menossa.
Itselleni ongelma on ollut siinä, että tavoitteista puhuttaessa usein tuntuu kuin jotain puuttuisi. Perinteisesti ajateltuna tavoitteet liittyvät tekemiseen ja toteuttamiseen. Suorituksiin ja saavutuksiin. Nämä ovat tietenkin tärkeitä asioita, mutta samalla mukana on jokin ontto klangi.
Millä onnistumista ja menestystä mitataan? Ulkoisilla saavutuksilla vai sillä, että koen mielenrauhaa, tyytyväisyyttä ja iloa?
Tavoite olisi täydempi ja voimallisempi, jos sen lähtökohtana toimisi toivottu sisäinen olotila. Mitä haluan tuntea? Miten haluan tämän kokea? Miten suhtaudun itseeni?
Mihin tavoitteella pyritään?
Mikäli tavoitteiden saavuttaminen tai toiveiden täyttyminen itsessään toisi onnellisuutta ja rauhaa, olisi moni asia suoraviivaisempaa. Voimme vain kuvitella, kuinka monet menestyjät, tähdet ja itsevaltiaat olisivat tavattoman tyytyväisiä elämäänsä. Hehän ovat saavuttaneet sen mitä halusivat. Tiedämme kuitenkin, että näin ei useinkaan ole.
Jos koemme vaikkapa tyhjyyttä, merkityksettömyyttä tai epäluottamusta itseämme kohtaan, nämä tunteet eivät salamana poistu tavoitteen toteutumisen jälkeenkään. Silti usein uskomme, että juuri ulkoiset puitteet ja saavuttamiset muuttaisivat sisäistä kokemustamme ja tuntisimme onnea ja rauhaa. Sinnikkäästi joku osa meissä haluaa ajatella, että ”sitten kun X toteutuu, niin arvostan vihdoin itseäni”.
Vaikka tavoitteet ovat tärkeä osa elämää, niiden saavuttaminen ei automaattisesti johda siihen, että ihminen tuntee olonsa tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Toki niinkin voi olla, ainakin hetken aikaa. Olosuhteilla voi olla hetkellistä vaikutusta mielentilaamme, mutta ne eivät määritä kokemustamme itsestämme tai todellisuudesta.
Kun sanon, että itselläni on ollut vaikeuksia suhtautua tavoitteisiin, ajatuskulkuni on mennyt jotenkin näin: vaikka saisin X, vaikka saavuttaisin Y ja olisin menestynyt Ö, niin mitä merkitystä sillä olisi, jos en rakastaisi itseäni?
Olen kokenut, että en voisi täysin nauttia ulkoisista asioista, jos minulla olisi huono olla itseni kanssa. Siksi oma polkuni on painottunut yhteyden ja hyväksynnän luomiseen suhteessa itseeni, toki ohella on ollut monenlaista tekemistä ja toteuttamistakin. Sinulle polku on voinut mennä toisella tavalla ja jokainen malli edetä on ihan yhtä oikein.
Taustalla on kaipuu johonkin tunnetilaan
Tässä kohtaa on hyvä todeta, että en ole tavoitteita ja saavutuksia vastaan. On äärettömän antoisaa saada kokea asioita elämässä, tavoitella, saavuttaa ja toteuttaa. Sitähän varten täällä ollaan. Samalla on olennaista huomata, että saavutuksilla, suorituksilla tai omistuksilla ei voi lunastaa sitä sisäistä tilaa, jota kaipaamme.
Lopulta nimittäin aina kaipaamme jotain olotilaa itseemme: harmoniaa, iloa, täyteyttä, kiitollisuutta, vapautta, riemua, rakkautta, hyväksyntää. Mitä se sinulle on?
Kaikkea tuota meissä jokaisessa on jo sisäsyntyisesti. Ehkä jopa ihan tässä ulottuvilla, vain näkökulman muutoksen päässä. Virittäytymällä hieman toiselle taajuudelle, kääntämällä hiukan huomiota eri suuntaan. Tai ehkä syvällä jossain piilossa, panssarien, pelkojen ja epäilyjen alla. Siellä se silti jossain on: tunne ja olotila, jota lopulta kaipaat.
Kirjoitan tuon ylläolevan ihan yhtä lailla itselleni kuin jollekin toiselle. Koska aina tuppaa unohtumaan se vanha viisaus, jonka mukaan "kaikki on jo sinussa". Tämän kuuleminen ja tietäminen on yksi asia, sisäistäminen ja todeksi eläminen onkin jo toinen juttu. Ja sisäistäminen saakin olla matka, se saa vielä aikaa, tarpeen mukaan.
Ulkoiset tavoitteet ja sisäinen olotila eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. Parhaimmillaan molemmat soittavat yhteistä sävelmää.
Visioilla on tunnetila
Itselleni mielekkäämpää on puhua tavoitteen sijaan visioista. Visio kuvastaa suuntaa, jota kohti haluaa mennä ja mahdollisesti asioita, joita on kiinnostunut toteuttamaan. Samalla visioon sisältyy jonkinlainen tunnelma ja olotila, se tuntuu kokonaisvaltaisemmalta kuin tavoite. Miten haluan olla? Mitä valitsen elämääni? Mitä vedän puoleeni? Miltä asiat tuntuvat?
Myös coachingin viitekehyksessä tavoitekeskeisyys on alkanut tehdä tilaa väljemmille lähestymistavoille: kehittyminen, oivaltaminen ja kasvu ovat muutakin kuin tiettyjen etappien saavuttamista. Silti keskustelulla on hyvä olla raamit, jotta prosessi johtaa eteenpäin ja muutosta pääsee tapahtumaan. Henkilöstä riippuen coachingissa voidaan puhua tavoitteista, mutta myös visioista tai fokuksesta. Mihin haluat nyt keskittyä? Mitä toivot tapahtuvan?
Kun visioit tulevaa tai hahmotat valitsemaasi suuntaa, mitä haluat tuntea siihen liittyen? Millaisena koet olotilasi, kun elät visiotasi todeksi? Millaisena näet ja tunnet itsesi? Ota tuo tunnetila mukaasi jo tähän hetkeen. Se on jo sinussa. Tuo sisäinen olotila toimii kompassina ja virittäjänä, kun pohdit valintojasi ja askeleitasi.
Minä olen valinnut voimatunteekseni olotilan, jonka olen nimennyt taianomaiseksi iloksi. Se on vatsanpohjassa tuntuvaa riemua ja hymyä, avoimuutta elämälle. Kun huomaan tuon tunteen itsessäni ja annan sille tilaa, se voimistuu ja vaikuttaa asennoitumiseeni. Silloin tuo tunnetila muodostaa ikään kuin linssin, jonka läpi maailma näyttää itselle kauniilta.
Kuva: Jackson David / Unsplash